Hae
Pinkit korkokengät

Kaiken takana on nainen

Sunnuntaina koitti parin kuukauden odotus eli syyskuun alussa olin varannut liput Matin ja Tepon Veljekset vauhdissa konserttiin. Kun liput oli hankittu sanoin Minäkö keski-ikäinen blogin Tiialle, että nyt hän saa lähteä mukaani konserttiin sillä ostin kaksi lippua ja ajattelin antaa toisen hänelle ennakkoon synttärilahjaksi. Eihän siinä Tiia voinut vastaankaan pistää. Kyllä hän sitten heti oli ihan innolla mukaan lähdössä.
Syyskuussa tein Iskelmä live festareilla pienen jutun Matista ja Teposta ja se blogipostaus löytyy täältä. Kerroin silloin vähän taustaa Matti ja Teppo fanitukselle, joka juontaa omalla kohdallani juurensa tuonne 80-90 luvuille. Mihinkään se fiilis noilta vuosilta ei ole kadonnut, vaan sen aikaiset fanituksen kohteet kulkee kyllä aina mukana.
Olin päättänyt ostaa itselleni Kaiken takana on nainen t-paidan ja heidän hitit sisältävän levynsä. Pitäähän sitä fanituotteita aina yrittää hankkia, kun sellaiseen on mahdollisuus. Puseron värisävytkin meni ihan kohdilleen eli musta pusero pinkillä teksillä. Ihan täydellistä. Tiia leikillään sanoi videollamme (sen julkaisen myöhemmin), että paita on tehty mittatilaustyönä suoraan minulle eli pinkkiä ja mustaa.
pinkit-hiukset-1-4
Ennen konsertin alkua piti ottaa pakolliset yhteiskuvat.
pinkit-hiukset-1-5
Vessaselfiet on alkaneet olemaan myös meidän tavaramerkkimme. Löysimme vessankin, mihin eivät monet muut osanneet tulla. Muistimme edellisestä Finlandia-talon konsertista, että taaimmassa nurkassa on yksi vessa, siellä sai ihan rauhassa kuvailla.
pinkit-hiukset-1-7
Kun veljekset pääsivät lavalle, niin vauhtia riitti. Ihailtavaa on se, että pojat heittävät vitsiä ja näyttävät jaksavan vetää konserttia konsertin perään. Olin kännykkäni varassa ja ihmeet hyvin kuvia sai otettu uudella IPhone7plus puhelimella.
matti-ja-teppo-veljekset-vauhdissa-1-3 matti-ja-teppo-veljekset-vauhdissa-1-1
Keikan jälkeen lähdimme jonottamaan nimmareita levyyn, kuin nuoret fanittajat konsanaan.
matti-ja-teppo-veljekset-vauhdissa-1-7
Nimmarit saatiin. Kolmenkymmenen vuoden fanitus palkittiin sitten nimmareilla. Olenko teille sen jo paljastanut, että kuuntelen usein blogipostauksia kirjoittaessani Mattia ja Teppoa.
matti-ja-teppo-veljekset-vauhdissa-1-9
Nimmareiden jälkeen palkittiin meidät myös yhteiskuvalla. Tiiakin oli ihan täpinöissään, vaikka ei edes myöntänyt fanittavansa Masaa ja Tepaa. Jälkikäteen siis alkoi jo lämpenemään ja onhan Tiiakin tanssinut nuorena ihan onnessaan Matin ja Tepon tahtiin.
matti-ja-teppo-veljekset-vauhdissa-1-8
Monta keikkaa oli jo kiertueesta takana ja kuulemma 11 vielä jäljellä. Hattua nostetaan Matille ja Tepolle. Pitäkää tuo asenne, turha varmaan on edes muistuttaa siitä.
Meidän molempien lempibiisi on Tanssin hullun lailla, sitä emme konsertissa kuulleet, mutta olemmehan itse sen yrittäneet aiemmin laulaa Tädit tubettaa kanavalla. Sanon aina, että tärkeintä ei ole lauluääni, vaan hyvä fiilis. Sitä tältä videolta löytyy.

Kenenköhän keikalle sitä seuraavaksi menisi. Konsertit on kivoja elämyksiä, joten tahtoo aina vaan lisää ja lisää.
Maiju

Gluteenittomia löytöjä kahviloista

Syksyn aikana on tullut katsastettua taas kahviloita. Ajattelin vinkata muutamia kahviloita ja sieltä löytyneitä gluteenittomia tuotteita. Syksyllä on ollut ilo huomata, että kahviloihin on tullut vähän erilaisempia vaihtoehtoja pakastetuotteiden rinnalle. Mielelläni näitä jaan muidenkin tietoon. Kahvilavinkit ovat aina tervetulleita.
Sanomakahvila Fazer (Helsinki Sanomatalo) tarjosi gluteenittomana täytettyä rieskaa. Näitä oli valmiina tarjolla kahdella eri täytteellä.
gluteeniton-suositus-1
Heillä olisi ollut tarjolla myös mutakakkua. Tämä näytti herkulliselta, mutta halusin tuolloin valita suolaisen vaihtoehdon. Tarjolla olisi ollut myös smoothieita.
gluteeniton-suositus-1-1
Viime viikolla olin menossa kynsihuoltoon Kalevankadulle ja piipahdin Agata Bakeryn kahvilaan (Annankatu 22) hakemassa mukaani vähän suolaista välipalaa. Valitsin gluteenittoman vegesämpylän mukaani.
gluteeniton-suositus-1-3
Juuri tuolloin oli Agata Bakeryssa tarjolla myös uunituoreita korvapuusteja. Niitä ei voinut vastusta, vaan pakko oli ostaa mukaan. Täytyy sanoa, että nämä oli kyllä parhaimmat maistamani gluteenittomat korvapuustit ikinä.
gluteeniton-suositus-1-4
Kävimme jokunen viikko sitten mökillä. Lohjan ABC:llä olevasta Deli Baker’s leipomosta löytyy vitriinistä gluteenittomia leivonnaisia. Ostin testiin prinsessaleivoksen, joka maistui hyvältä.
gluteeniton-suositus-1-2
Sokos-tavaratalo Helsingissä Coffee House -kahvilassa oli iloinen yllätys vitriinissä. Sieltä löytyi rasiassa olevaa gluteenitonta porkkanakakkua. Sen lisäksi valitsin kinkkupiiraan, joka oli tilaustuote kassalta. Porkkanakakku syötiin miehen kanssa puoliksi.
roberts-coffee-1
Aina pitää pitää silmät auki kun liikkuu jossain kaupungilla. Ihania gluteenittomia löytöjä. Poiketkaa tekin kahvilla.
Maiju