Eilen illalla parin hektisen päivän jälkeen makasin sängyssä ja editoin videoita tapahtumista. Sitten kännykkäni piippasi ja näin vain munkin kuvia. Hetken pelkäsin, että joku leikkii vaarallisilla alueilla ja laittaa mulle kuvia normaaleista munkeista. Hellapoliisi lähetti viestin, että ”maistuisiko juuri paistetut gluteenittomat munkit”? No totta hitossa maistuu. Siinä jäi editoinnit kesken ja lähdettiin maistelemaan aivan mielettömän ihania gluteenittomia munkkeja. Yli viisi vuotta ehti kulua siitä kun söin viimeksi juuri paistettuja munkkeja ja gluteenittomia en ole koskaan maistanut. Joten olihan senkin aika. Ohje munkkeihin löytyy täältä.

Voitte vaan arvailla, että kuinka nopeasti taittui 4 kilometrin matka kotoa Hellapoliisille? Aika nopeasti.

Ihanaa vappua kaikille <3

Alkuviikosta minut yllätettiin mukavasti työpäivän aikana. Ystäväni Teija marssi luokseni ja sanoi, että ”näin eilen kaupassa tällaiset korvat ja ne huusi sinun nimeäsi”. Voi todellakin ne huusi. Teijalle olen varmasti monta kertaa maininnut, että mä haluan Minni-hiiren korvat ja hän muisti heti, kun nämä tulivat vastaan. Voi mikä ihana yllätys.

Korvat pääsivät heti käyttöön. Täytyy sanoa, että varmasti jokainen joka käveli meidän toimiston ”lasiseinän” ohi hymyili, joten korvat toimivat siis hyvänmielentuojana.

Juttelin asiakkaan kanssa puhelimessa ja kun lopetin puhelun sanoin työkavereilleni, että ”voi kun asiakas olisi tiennytkään, että jutteli juuri Minni-hiiren kanssa”. No ei tiennyt asiakas ei. Mielikuva kuitenkin nauratti minua kovasti.

Eräs työkaveri käveli toimistomme ohi ja huomasi mun puhuvan puhelimessa ja tuli sanomaan, että ”ethän sä voi kuulla mitään, kun puhelin ei ole korvassa”. No hitsin pimpulat sentään, no näinhän se oli. Otin siis opikseni.

Tällä rouvalla on jo hyvää varastoa itsensä ja ehkä vähän muiden viihdyttämiseen.

Työpaikan hauskuuttajat

Olen myös miettinyt sellaista, että jokaiselle työpaikalle pitäisi palkata joku ihminen, joka hauskuuttaisi muita työn lomassa. Voin kertoa, että työt sujuisivat paljon paremmin. Monta kertaa on naurettu lähikavereiden kanssa, että voisin alkaa ”työpaikkahauskuuttajaksi”. Kävisin ruoskimassa ihmisiä parempiin suorituksiin parin tyhmän läpän avulla ja sitten lopuksi voitaisiin ottaa vaikka pienet  yläfemmat.

Muutamilla työkavereilla on tapana raahautua mun ”loossiini” ja sitten pyytää, että ”hauskuuta mua” tai ”kerro mulle jotain kivaa”. Joskus olen nauraen sanonut, että ”hitsi tässä nyt ehdi koko ajan olla hauskuuttamassa”. Joskus säälistä voin vähän hauskuuttaakin. Onneksi se tulee usein ihan luonnostaan. Toisinaan ei vaan kiireen keskellä pysty tuollaisiin suorituksiin.

Mutta miettikää, että jos työpaikalla olisi työpaikkaklovni, joku sellainen kuin on lastensairaaloissa. Eikö työpaikalla olisi kaikilla silloin paljon kivempaa?

Maiju