Hae
Pinkit korkokengät

Onni on omistaa ystävä, joka tuo sun parhaat piirteet esiin

Muistan vieläkin sen päivän vuosikymmeniä sitten, kun tämä ystäväni muutti samaan taloon, kuin missä itse asuin. Ystäväni Pian kanssa tunsimme heti syvää sielujen sympatiaa. Muistan, että Pia oli kaikille hyvin mukava ja hänen kanssaan oli helppo tulla toimeen. Siitä syntyi jotain mitä on kantanut tähän päivään saakka. Välissä oli vuosia, että emme nähneet, mutta kun taas saimme yhteyden, niin sen jälkeen ystävyys on pitänyt.

Tämä ihana Pia-ystäväni osaa tehdä taikoja ja niitä hän teki minulle viime viikolla. Olin jo hyvissä ajoin varannut häneltä aikaa, jotta saisin itselleni tärkeänä päivänä hyvän lookin itselleni. Vuosien aikana Pia on loihtinut minulle todella ihania tyylejä jos mihinkin tilaisuuteen.  Joka kerta olen ollut ihan wau-fiiliksissä. Niin myös tälläkin kertaa.

Pia on maskeeraaja ja tehnyt vuosia töitä freelancerina teatteri-maskeerajana. Varmasti juuri tuolta saralta hän on oppinut katsomaan minuakin aina kokonaisuutena. Kerron hänelle, että mihin olen menossa ja mitä ajattelin pukea päälleni. Sitten Pia alkaa miettimään, että millaisen kokonaisuuden loihtisi minulle. Niin tälläkin kertaa. Laitoin kuvaa hänelle paljetti-mekostani ja kerroin, että mihin olen menossa – siitä se ajatus taas sitten lähti.

Saavuin Pian luokse luonnonkauniina. Pia lähti siitä, että hän kiharsi minun maailman lyhyimpiin hiuksiini kiharoita. Tämän jälkeen hän siirtyi meikkaamaan kasvojani. Pia on yksi parhaimpia meikkaaja mitä tiedän. Hän saa loihdittua aina minun parhaimmat puoleni esiin. Silmät tulevat upeina esiin ja kaikki on aina lopussa niin täydellistä.

Lauantai-iltana Pian meikkaus sai paljon todella ansaittua kehua.

Lauantaipäivänä juhlistimme päivää pukeutumalla oikein kimaltavasti. Mekosta on tullut paljon kysymyksiä somessa. Siitä sen verran, että minulla ja Tiialla oli pitkään hakusessa paljettiasut. Jossain vaiheessa Tiia oli bongannut Elloksen sivuilta, että siellä olisi meidän tyyliset mekot. Hän tilasi omansa ensin ja laittoi mulle viestiä ja tilasin heti omani. Näin saimme kauniit ja näyttävät mekot, joille varmasti tulee jatkossakin käyttöä.

Pia toimii freelancerina meikkaus- ja maskeeraushommissa, joten hänelle voi tarjota keikkoja, joita hän ottaa vastaan mielellään. Minun kauttani voi Pian yhteystietoja kysellä. Hänellä on pitkä kokemus maskeerauspuolelta sekä asiakaspalvelukokemusta löytyy myös.

Voin lämpimästi suositella tätä ihanaa naista. Naista, jolla on sydän paikallaan ja hän on aina valmis auttamaan sitä, joka apua tarvitsee.

Maiju

Sisällöntuottaja kusetko yrittäjän muroihin?

Teen paljon yhteistyötä pienyrittäjien kanssa. Minulle on ollut kunnia-asia se, että jos heidän kanssaan jotain teen, pitää yhteistyön olla reilu molemmille osapuolille. Koskaan en haluaisi johdattaa yrittäjää harhaan oman edun tavoittelu mielessäni. 

Itse jo vuosia somessa mukana olleena, en voi olla huomaamatta, että myös meille Suomeen on rantautunut joukko, jotka haluavat kusta yrittäjän muroihin omaa etuaan tavoitellen. Tähän asiaan on nyt puututtava ja siitä on keskusteltava.
Varmaan puoli vuotta on ollut itselläni ajatus kirjoittaa tästä ongelmasta, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi tehdä tätä. Olen aina sitä mieltä, että jos alalla on ongelmia, niin asiat pitää nostaa pöydälle, jotta niistä voidaan keskustella. Sosiaalinen media on Suomessa vielä kuitenkin ”lasten kengissä” ja varsinkin monelle yrittäjälle vieras asia. 
Nyt nostetaan kissa pöydälle ja keskustellaan aiheesta.  Haluan sanoa, että yrittäjät älkää ”uskoko” aina sisällöntuottajan ilmoittamia lukuja seuraajista. Selvittäkää myös, että millaisia on sisällöntuottajan seuraajat. Pyytäkää tilastotietoja seuraajista. Google Analyticsin avulla voidaan selvittää monenlaista tietoa sisällöntuottajan seuraajista. Tilasto-ohjelmien avulla voidaan selvittää muun muassa mistä maasta sisällöntuottajan seuraajat ovat. Jos halutaan markkinoida suomalaisille ihmisille jotain, niin silloin ei hyödytä, että seuraajat ovat esimerkiksi jonkun kaukaisen maan sometehtaan robotteja. 

Aiheesta ostetut someseuraajat on puhuttu paljon somessa:

Alkusyksystä aiheen otti esiin Oi mutsi mutsi -blogin Elsa. Elsa kirjoitti blogissaan aiheena Ostetut seuraajat eivät vaikuta mihinkään
Anni Suvisuo on kirjoittanut blogissaan aiheenaan Onko seuraajamäärät kaikki kaikessa
YLE on kirjoittanut aiheesta Ostaisitko 10 000 some-tykkäystä 50 eurolla
Minäkö keski-ikäinen eli Tiia on kirjoittanut aiheesta Mikä suututtaa somemaailmassa?
Tiian kanssa teimme videon Tädit tubettaa kanavalle Ostetut someseuraajat. Täältä löytyy linkkejä, mistä voi seurata somettajien tilaajien tasoa. 
Mirkku Merimaa ja Niina Stolt kertoivat videolla miltä tuntui kun he joutuivat näkemään kokemaan somemarkkinoinnin sudenkuopan.

Itse en hyväksy ostettuja seuraajia

Itse en hyväksy ostettuja tilaajia tai seuraajia. Näiden avulla yritetään johtaa pienyrittäjiä harhaan ja käytetään heidän tietämättömyyttään hyväksi. 
Käännyin tänään Meikkibeibin puoleen, koska hän hallitsee hyvin erilaisten bannereiden ja nappien teon. Kysyin Niinalta, että voisiko hän olla mukana tukemassa tätä kampanjaa eli tahdomme nyt tuoda tietouteen, että tällaista tapahtuu. Niina teki nappeja, joita voi napata somen eri kanaviin. Napin avulla haluamme näyttää, että ne, jotka kampanjoivat ostettuja seuraajia vastaan, eivät varmasti itse niitä käytä. 
Jos et itse käytä ostettuja someseuraajia ja haluat olla nostamassa aihetta esiin, niin nappaa tästä nappi blogiisi tai somen eri kanaviin. Haluatessasi voit linkata nappiin tämän blogipostauksen, jotta tiedetään, että mistä puhutaan. Lisäksi voitte merkata myös @meikkibeibi tägin napin tekijäksi. 
Itse en halua olla kusemassa pienyrittäjän muroihin, toivottavasti et sinäkään. 

Nappaa tästä nappi mukaasi ja sano ei ostetuille tilaajille. Itse olen ehdottomasti tätä mieltä, itselleni periaatteen ja sydämen asia olla rehellinen niille, joiden kanssa teen yhteistyötä. 
Maiju