Hae
Pinkit korkokengät

Sairaan hyvää ruokaa

Kun saa välillä huokaistua, että kuinka hyvää gluteenitonta ruokaa on saanutkaan, niin silloin olo on onnellinen. Olen aikaisemminkin sanonut, että vasta keliakiadiagnoosini jälkeen opin arvostamaan ruokaa eri lailla. En enää pitänyt ruokaa itsestään selvänä. Joka ikinen kerta vielä 7,5 vuoden jälkeenkin kun saan jotain sellaista ruokaa, että tuntuu, että taivas repeää melkein alkaa itkettämään. Monille ihmisille, joilla ei ole mitään rajoitteita tuntuu, että on ihan sama mitä lappaa, sillä vaihtoehtoja löytyy aina.

Usein käytän sanontaa, että emme vaadi paljon, mutta vaadimme sen, että se mitä syömme pitää olla hyvää. Helppo juttu siis.

Tänään suuntasin Mall of Triplaan, koska piti hakea eräästä myymälästä takki, joka mun piti vaihtaa toiseen. Ajattelin, että käytän tilanteen hyväkseni ja käyn testaamassa yhden ravintolan, jonka tiesin avanneen Triplaan mestan.

Omistaja Mari Kallio on tulleet tutuksi Vanhasta kauppahallista eli Mari’s smoothiesta. Kuulin, että he ovat avanneet Triplaan Mari’s TreeHousen. Luotan heidän gluteenittomaan tietouteensa, kun heillä on perheessä keliakiaa, joten tarkkuus valmistuksessa on heille tuttua puuhaa. Ei tarvitse liikoja udella valmistustavoista. Tiedän, että he tietävät <3

Mari’s TreeHouse

Oli ihana huomata, että paikan omistaja Mari Kallio oli itse paikan päällä, kun suunnistin sinne. Pääsin samalla vähän jututtamaan heidän kahvilan toimintatavoistaan Triplassa. Toisin kuin Kauppahallissa, heillä on myös vehnää sisältäviä leivonnaisia vitriinissä. Kuitenkin gluteenittomille on tarjolla useita herkkuja vitriinistä sekä ruokalistalta löytyy vaihtoehtoja. Kannattaa siis kuitenkin mainita se gluteenittomuus kassalla, jotta tietävät, että millainen erityisruokavalioannos on valmistettava. Ravintolatoiminnassa on mukana myös Marin lapset.

Mari’s TreeHouse sijaitsee Market Zoo -alueella, jossa on lukuisia muitakin ravintoloita. Jokainen voi valita paikkansa mistä vain ravintola-alueelta, mikä helpottaa silloin, jos toinen haluaa syödä vietnamilaista ja toinen korealaista ja kolmas suomalaista ruokaa. Kaikki voivat silti ruokailla samassa pöydässä riippumatta kenen palveluntarjoajan ruokaa ostaa. Kätevää.

Valitsin listalta voissa paistettua kuhaa, muussia ja tillijogurttia. Hintaa annoksella oli 14,50 euroa, mikä mielestäni oli hyvin kohtuullinen.

Mari tarjosi minulle jälkiruokaleivoksen. Tässä oli käytetty puhdasta kauraa pohjalla, itselleni puhdas kaura käy.

Ruoka oli niin hyvää, että jokaisella suupalalla mielessäni hoin itselleni, että ”tää on niin hyvää, tää on sairaan hyvää”. Kävin kiittämässä ruokailtuani henkilökuntaa ja sanoin, että en ole aikoihin syönyt näin hyvää ruokaa.

Tiedän, että ensi kerralla aivan varmasti suuntaan myös heille. Paras asiakas on palaava asiakas. 

Maiju

14 kommenttia

  1. Belladonna kirjoitti:

    Onpas herkullisen näköisiä ja kuuloisia annoksia! On niin hienoa, kun yhä useampi ravintola ja kahvila ottaa erilaiset ruokarajoitteet huomioon.

  2. Maikku kirjoitti:

    Kiva kuulla, tässä vaiheessa on mukava kuulla ravintola-ja ruokasuosituksia kun Tripla on vielä kokematta.

    Mukavaa iltaa ♥

  3. Agnes Agnieszka kirjoitti:

    Smaczne dania

  4. Outi Krimou/Outi's life kirjoitti:

    On kyllä herkullisen näköinen annos. Kiva oli lukea suositus tästä paikasta, pitääkin käydä tuolla, kun äitini kanssa päästään Triplaan!
    Ihanaa sunnuntai-iltaa sinulle Maiju <3

  5. maiju kirjoitti:

    Ravintolat yleensä toimii hyvin. Monissa kahviloissa on vielä parantamisen varaa 😀

  6. maiju kirjoitti:

    Tämä paikka sopii kaikille ❤️

  7. maiju kirjoitti:

    Piti käännättää, jotta ymmärtää, mutta siis todellakin 💪

  8. maiju kirjoitti:

    Rakastan perusruokaa ja täältä sitä saa 💪

  9. Taru kirjoitti:

    Slurps, kiitos hyvästä ruokavinkistä ja valoisia syysajatuksia <3

  10. maiju kirjoitti:

    Ole hyvä vaan ja ihania syksyn hetkiä myös sinulle <3

  11. Tiia Koivusalo kirjoitti:

    Ihan mahtavaa, koska hyvää tai oikeastaan taivaallista kuuluu jokaisen saada. Peukut sille, että kaveri voi valita herkut ihan toisesta ravintolasta. 😋

  12. maiju kirjoitti:

    Kyllä kuuluu kaikille. Rakastan muutenkin ihan perusruokaa, ihanaa kun sitäkin joku tekee. ❤️

  13. Tuija kirjoitti:

    Kiitos vinkistä! Annoksesi näyttää herkulliselta ja jälkiruoka-annos houkuttelevalta. Tuonne täytynee joku kerta suunnata. Kivalta kuulostaa, että pöytäkunta voi etsiä kukin haluamansa aterian eri paikoista, mutta nauttia yhteisestä ateriasta samassa pöydässä. Hyvää alkavaa marraskuuta Maiju! Terveisin Tuija

  14. maiju kirjoitti:

    Annos oli todella herkullinen. Jälkiruoka omaan makuuni ehkä hieman liian makea. Toi on niin parasta, että jokainen voi ostaa ruokansa sieltä missä parhaiten maistuu ja sitten pääsee jakamaan seuransa kuitenkin toistensa kesken.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *