Hae
Pinkit korkokengät

Silmäongelma pelottaa

Olen kärsinyt yli vuoden silmäongelmasta ja mitä pidempään se kestää sitä enemmän silmäongelma pelottaa. Kerron siitä nyt tässä, jotta tämä selittää monia asioita, joista en ole aiemmin puhunut.

Kun jäin lomalle, olin hyvin helpottunut, että pääsin lomalle. Ajattelin, että tilanne, josta olen kärsinyt jo vuoden saisi nyt hieman levähdysaikaa. Silmäni saisivat hieman lepoa.

Olen toisaalla somessa joskus maininnut siitä, että silmääni tuli reilu vuosi sitten lasiaisen irtauma. Lasiaisen irtauma sellaisenaan ei ole vaarallinen, mutta itselläni siihen liittyy vähän muutakin. Ongelma ei ole olisi varmaan niin paha, jos minulla olisi kaksi näkevää silmää, mutta kun ei ole. Olen kuitenkin kirjoittanut joskus muutama vuosi sitten siitä, että vasen silmäni on laiska. Se aiheuttaa sen, että en pysty sillä silmällä työskentelemään ja se silmä on häirinnyt minua oikeastaan vain silloin, kun silmä väsyy. Olen vuosien myötä tottunut tulemaan toimeen yhdellä silmälläni.

Nyt tämä lasiaisen irtauma tuli siihen toiseen silmääni eli oikeaan. Lasiaisen irtauma on aika tyypillinen vika, joka tulee useimmille siinä viidenkympin pintaan. Toisille se aiheuttaa vain hetkellisen ongelman, mutta toisille sitten vähän enemmän ja pidempään.

Silmäongelma pelottaa

Ongelmani siis alkoi vuoden 2019 kesäkuussa. Silloin minulle sanottiin, että ongelma kestää noin kuusi viikkoa ja sitten pitäisi helpottaa. Siinä vaiheessa ajattelin, että viime kesän kesäloman jälkeen siis pitäisi helpottaa.

Miten ongelma sitten minua kiusasi?

Kun katsoin töissä näyttöpäätteisiin (työskentelen kahdella näytöllä) silmäni salamoi, silmäni näkökenttään oli koko ajan ikään kuin hämähäkin jalkoja ja silmäni eteen tuli sumentumaa. Silmäni ei tarkentanut ja työskentely oli todella hankalaa. Minä vaan koitin kestää ja välillä itku ei ollut kaukana, kun koitin vaan pakottaa itseni näkemään. Toisinaan silmääni tuli kaksoiskuvia ja kärsin myös silmän aiheuttamasta huimauksesta, jolloin oli vaikea kävellä suoraan.

Koitin miettiä, että mitä silmälle voisi tehdä. Pyysin työnantajaa hankkimaan näyttöni eteen heijastuksen estoa varten kalvot, poistatin työpöytäni päällä olevista valaisimista sytyttymimet, työfyssari kävi katsomassa pisteen säädöt. Sen lisäksi vielä hankin näyttöpäätelasit. Olin itse hyvin aktiivinen, kun ei muutakaan voinut.

Minä vaan tsemppasin, vaikka joskus tuntui todella rasittavalta. Kun jouduin rasittamaan oikeaa silmääni, vasen silmä alkoi enemmän ja enemmän myös rasittumaan. Vasen silmä yritti auttaa, mutta ei onnistunut.

Nyt keväällä 2020 alkoi ongelma olemaan välillä ihan kestämätöntä ja päätin uudestaan ottaa yhteyttä silmälääkäriin. Silmälääkäri totesi ongelman, mutta totesi, että ei voi tehdä mitään ja sanoi, että ”koita nyt vaan pärjätä”. Muistan, että tuossa vaiheessa olin aika hajalla. Sanoin lääkärille, että on todella vaikeaa vaan koitaa pakottaa itseään näkemään, kun ei näe. Kuulemma laserilla tätä voisi koittaa korjata, mutta mun ongelmaksi tulee se, että on vain se yksi silmä, eikä uskalleta ottaa riskiä. Kuuleman mukaan, jos ongelmaa poistetaan laserilla on edessä kaihi.

Ajattelin, että se on sitten siinä ja minä vaan YRITÄN jaksaa. Kun lähdin tuolloin silmälääkärin vastaanotolta ei lääkäri voinut olla huomaamatta, että en ollut täysin tyytyväinen siihen vastaukseen, että ”koita nyt vaan pärjätä sen silmäsi kanssa”. Koskaan ei pitäisi tällaisessa tilanteessa jättää ihmistä yksin. Lääkäri oli kuitenkin jäänyt miettimään tilannettani ja soitti jälkeenpäin minulle. Soitti, että voisi kokeilla vielä yhtä asiaa, että laittaa lähetteen HUS:N näkövammayksikköön. Kuitenkin hän sanoi, että ”en anna toivoa, mutta kokeillaan nyt tämä”.

Tilanne nyt

Sain ennen lomaani ihanan puhelun HUS:sta. Hoitaja haastatteli mut puhelimessa ja sen jälkeen lääkäri teki arvion tilanteesta. Sain nopeasti vastauksen, että ”kyllä, me voimme yrittää auttaa sinua”. Tuo puhelu oli sellainen, että ajattelin sen tulleen taivaasta. Sanoin, että olen todella ”kiitollinen” avusta. Hoitaja sanoi, että ymmärtää kyllä tilanteeni täysin. Viime viikolla täytimme kuntoutushakemuksen Kelalle ja tästä tämä varmasti lähtee eteenpäin.

Olen avannut lomani aikana koneeni vain muutaman kerran. Näillä kerroilla olen joutunut tekemään töitä, että näkisin tekstin kunnolla, koska näköhäiriöt alkavat heti, kun tuijotan näyttöruutuun. Siksi tämä silmäongelma pelottaa minua. Olen aina sanonut, että jos jonkun aistin menettämistä pelkään eniten, niin se on näkö.

Pyydän anteeksi, jos tekstissä on kirjoitusvirheitä, koska katson näyttöruutua ikään kuin harson takaa. Jos en kirjoita usein, niin syy on tässä. Yritän nyt vain pärjätä. 

Aiemmin vuosia sitten silmästäni kirjoittama juttu löytyy täältä.

Tänään on loman viimeinen päivä. Katsotaan, että miten tämä tilanne tästä etenee.

Maiju

Persoonallisuus onko se vietävissä?

Pinkkikukkainen mekko saatu: Fiinifröökynä

 

Eilen tuli taas puheeksi, että onko persoonallisuus vietävissä? Tämä ajatus tuli siitä, kun tapaani puhua koitetaan puuttua. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku yrittää sanoa, että puhetapani ei ole jonkun ihmisen mielestä hyvä. Käytän puhekielessä Instagramin stooreissa usein ”sairaan hyvä ja sikahyvä”. Nämä lauseet eivät toistuu kuin ehkä muutaman kuukauden välein, silloin jos törmään johonkin todella mielettömään gluteenittomaan paikkaan tai tuotteeseen. Voisin tuottaa pahempaakin sisältöä suustani kuin nyt olen tehnyt.

Joku on joskus koittanut puuttua myös pukeutumistyyliini, mutta siinäkin minulla on vahva tapani, enkä taivu muutoksiin, joista en itse pidä.

Minä vahvasti toitotan, että antakaa kaikkien olla sellaisia kuin ovat. Ihmisen persoonallisuus ei ole sellainen asia, joka on muutettavissa. Itse toistan usein ihmisille, että olkaa sellaisia kuin haluatte, älkää antako kenenkään vaikuttaa siihen mitä olette.

Persoonallisuus

Minä olen persoonaltani hyvin avoin ja yleensä ihmisten kanssa toimeen tuleva. Olen kova puhumaan, mutta annan siitäkin huolimatta myös vastapuolelle puheenvuoron. Tapani puhua on värikästä ja koitan aina ottaa myös vastapuolelle huomion.

Olen kuitenkin myös hyvin vahva ihminen, joka ilmaisee oman kantasakin niin, että vastapuolen ei tarvitse arvailla, että mitä mieltä asiasta olen. Mielestäni se on kunnioitusta myös vastapuolta kohtaan. Joku toimittaja joskus sanoi, että ”ihanaa kun sanot suoraan, eikä tarvitse arvailla, että mitä tarkoitat”. Näin se menee.

Kuitenkin arvostan myös ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan päinvastaisia. Ymmärrän todella hyvin sen, että me kaikki emme voi olla samanlaisia. Toivon, että muutkin ymmärtävät sen.

Minä en voi muuttua ja puhua niin kuin joku toinen toivoisi minun tekevän. Silloin persoonallisuuteeni vaikutettaisiin, enkä minä olisi enää minä. Silloin minä olisin sellainen, kuin joku toinen toivoisi minun olevan. Tätä katuisin ihan varmasti vanhana mummona, jos antaisin muiden vaikuttaa siihen mitä olen.

Pukeutuminen

Pukeutumiseni on toinen asia, johon on yritetty vaikuttaa. On toivottu, että alkaisin pukeutumaan ikäiseni tavoin. Kysyin kerran, että millainen pukeutumistyylini olisi. Minulle vastattiin, että ”klassinen”. Joo ei kiitos, vastasin minä. Minä en ole klassinen ihminen. Olen väripadassa kasvanut ja sinne myös jään.

Varmasti lukijani/seuraajani ovat jo vuosien myötä oppineet ymmärtämään, että minä olen värikkäästi pukeutuva ja värikkäästi puhuva. Minä saan voimani ja energiani värikkäistä vaatteista ja koruista. Rakastan yhdistellä niitä toisiinsa. Monet lukijani ovat myös luonteeltaan samanlaisia ja osa ei, mutta se ei useampia haittaa ollenkaan. Olemme oppineet vuosien aikana toisistamme paljon ja kunnioitamme toistemme erilaisuutta.

Tämän postaukseni ajatus oli se, että annetaan kaikkien kukkien kukkia ja ollaan armollisia toisiamme kohtaan. Minä en puutu kenenkään toisen tapaan puhua tai pukeutua ja toivon, että muutkaan eivät tee sitä minun kohdallani.

Rakastetaan tapaamme elää ja tehdään elämästä juuri sellainen kuin itse haluamme.

Seuraavaksi varmasti tulee laaja gluteeniton postaus, koska olen löytänyt ihania gluteenittomia kahviloita ja tuotteita tässä kesän aikana.

Lauantaina tulee blogihistoriassani taas jonkinlainen etappi. Blogiurani täyttää silloin 15-vuotta. Se on pitkä aika. Voin sanoa nähneeni tällä saralla kehityksen kulun. Olen kirjoittanut aika laajan postauksen viisi vuotta sitten historiastani. Se postaus löytyy täältä.

Maiju