Hae
Pinkit korkokengät

Kun minua ei enää ole

Mietittekö koskaan sellaista hetkeä kun minua ei enää ole tai siis sitä, kun sinua itseä ei enää ole. Kun ikää alkaa tulemaan itselle ja myös se kun omaa muistisairaan äidin,  ajatus on tullut mieleeni usein. Kun elämä alkaa olemaan läheisellä elämän ehtoopuolella tulee väistämättä mieleen asiat, joita tulee hoidettavaksi. Muistisairaan äitini kohdalla tuli jo jokunen vuosi mieleen, että miten sitten asiat hoidetaan, kun äiti ei enää kykene niitä itse hoitamaan.  Olen monta kertaa miettinyt äitini kohdalla, että onneksi ennakoimme vielä siinä vaiheessa, kun äitini ymmärsi vielä asioita ja osasi miettiä, että kuinka haluaa asioitaan hoidettavan kun ei enää itse kykene. Olen kirjoittanut aiemmin aiheesta, silloin kun reilu vuosi sitten  tyhjensimme äidin asuntoa. Postaus löytyy täältä.  Tuolloin tuli kyllä mietittyä monenlaisia tunteita. Nämä ovat elämässä kovia juttuja.

 

Edunvalvontavaltuutus

Jokaisen ihmisen pitäisi miettiä näitä asioita ajoissa. Syystä, että jäljelle jäävien sukulaisten tai niiden, jotka hoitavat lopulliset asiat olisi hyvä tietää hyvinkin henkilökohtaisia asioita sinusta. Muistisairauden osalta jokaisen pitäisi tehdä edunvalvontavaltuutus ja jos on omaisuutta niin myös testamentti. Näin vältytään jopa ikäviltä tilanteilta, joissa voidaan joutua vaikka siihen, että muistisairaalle joudutaan määräämään ulkopuolinen edunvalvoja, jolloin asioiden hoito voi välillä olla hankalaa.

 

kun minua ei enää ole

Törmäsin syksyllä kirjaan nimeltä Kun minua ei enää ole (Eija Mansikkamäki). Kirja jäi kummittelemaan mieleeni ja päätin ostaa sen itselleni. Kirja on sellainen, että jokaisen pitäisi täyttää itselleen sellainen ajatuksin, että muut tietävät, että miten haluaisit asioiden hoidettavan kun sinua ei enää ole. Kirjaan voi tallentaa viimeiset sanasi läheisiä varten sekä myös kaikki tärkeät tiedot  tärkeistä talousasioistasi. Oletko koskaan miettinyt, että millainen työ voi toisella ihmisellä olla, kun hän etsii sinun paperiviidakostasi kaiken sen, mitä muut eivät tiedä. Minä olen joskus miettinyt. Sen takia asiat pitäisi tehdä läheisille mahdollisimman helpoksi.

 

 

Kirjan sisällysluettelo varmasti kertoo aika paljon siitä, että mitä kirja sisältää. Tärkeitä asioita, joita jokaisen tulisi ihan ehdottomasti miettiä hyvissä ajoin.

 

Kun minua ei enää ole

Olen miettinyt myös sellaista, että tähän kirjaan saisi ihan helposti jatko-osan. Sen kirjan nimeksi voisi laittaa Kun en enää muista. Olen miettinyt äidin alzheimerin kautta sellaista, että kun ei itse muista, niin silloin olisi muiden ihmisten todella tärkeää tietää, että miten haluaisi itseään hoidettavan siinä tilanteessa. Silloin ollaan muiden ihmisten armoilla ja kuitenkin meille jokaiselle kuuluu hyvä loppuelämä. Taidankin kirjoittaa tästä aiheesta jossain vaiheessa. Tärkeä asia myös ajatella ja herättää siitäkin keskustelua.

Seuraatko minua myös muissa somen kanavissani? Minut löytää eri kanavista täältä: Instagram, Facebook, Twitter, Youtube.

Maiju

10 kommenttia

  1. Kristiina K kirjoitti:

    Tämän kirjan haluaisin itsellenikin täytettäväksi. Esim.niin ehkä mitättömältäkin tuntuva asia kuin nuo salasanat olisi hyvä saattaa omaisten tietoon. Ei tunnu kivalta, kun esim. Facebookissa jo kuollut henkilö on mukana vielä pitkään, kun omaiset eivät salasanaa tiedä. Sen saa tietääkseni jotenkin ehkä pois ilman salasanaakin, mutta voi olla hankalaa.
    Talousasiat ja terveystiedot ovat myös tärkeitä.

    • Maiju kirjoitti:

      Juuri näistä syistä minusta olisi hyvä, että edes joku tietää. Facebookiin kai voi asettaa jonkun ”testamentin”, jossa kuoltua toinen pääsee sivustolle tekemään tiettyjä muutoksia. Itse ainakin somettajana haluaisin, että ystävät ja seuraajat tietäisi mitä on tapahtunut. Jotta ei vaan aktiivisena ihmisenä yhtäkkiä katoaisi jonnekin <3

  2. Nora kirjoitti:

    Minua joskus pelottaa tuo asia, kuolema. Olen nähnyt äitini kuolleena sekä isän äidin (mummin) ja äidin isän (papan) ja joitain lemmikkieläimiä, joita meillä oli kun olin lapsi ja teini-ikäinen, mutta oman kuoleman ajatteleminen ei ole kauhean kiva asia. Minä tykkään olla täällä maan päällä ja nähdä tätä elämää, kauniita kukkia kesällä, kuulla tuulen huminaa puiden latvoissa, kierrellä keskustan kaupoissa, kuunnella mielimusiikkiani, ajatella ajatuksiani ja olla ja hengittää. Ehkä se on yksi syy etten ole koskaan ruvennut polttamaan tupakkaa, että syön niin paljon vihanneksia (no, tykkään vihannespitoisista ruuista vain luonnostaan ja olen tottunut syömään vain vähän lihaa, eniten kanaa ja välillä kalaa, joskus syksyllä ja/tai talvella jotain riistalihaa kuten hirvenlihaa silloin kun haluan syödä lihaa), että menen terveyskeskukseen melko nopeasti jos näen ihossani jonkun epäilyttävän luomen tai jos jotain muuta epäilyttävää ilmaantuu (usein ei mitään vaarallista, mutta aina kannattaa olla tarkkaavainen ja yrittää pitää itsensä mahdollisimman pitkään hengissä), käytän syksyllä ja talvella heijastimia (no, en ihan aina, mutta yritän muistaa edes joskus), en ota aurinkoa ja käytän yleensä kevättalvesta lähtien vähintää suojakertoimella 30 varustettua aurinkovoidetta, en avaa vioittuneita sähkölaitteita enkä juo tosi paljon alkoholia ja kaikenlaista muuta. Yritän kuitenkin olla liikaa murehtimatta etten menettäisi yöuniani, koska olen aika helposti murehtivaa/stressaantuvaa tyyppiä ja myös vähän jännittäjätyyppi. Toisaalta viimekädessä ihminen ei voi vaikuttaa lopputulokseen, toki itse voi tehdä asian eteen jotain, sillä lopulta kaikki on jonkun korkeimman (Jumala tai joku muu korkeampi taho, jos sellaiseen uskoo) ködestä kiinni. Voihan sitä paitsi vaikka jo seuraavana päivänä jäädä auton tai kaatuvan puun alle tai kompastua portaissa ja lyödä pään johonkin, you never know. Tietysti sitä vuosien vieriessä ajattelee kaikenlaista ja jos vielä omat vanhemmat ovat elossa ja vanhoja (no, mun isä on vasta 65 tai joku voisi sanoa että jo 65, että siihenkin ikään asti on elänyt =D ). Mutta ei sitä halua tai ei ainakaan kannata ajatella liikaa vielä silloin, kun on nuori tai ainakin sen ikäinen, ettei ole vielä käsitystä siitä mitä on olla vanha tai ehkä sitä juuri ajattelee sen vuoksi, ettei ole vielä ehtinyt siihen ikään, että tietäisi mitä on olla vanha, minkälainen minä olen vanhana. Täällä länsimaissa kuolema on supistettu lähes olemattomiin. Se näyttäytyy meille jonakin omituisena otuksena, kauhuelokuvien tai dekkarisarjojen tappajana tai vanhojen maalauksien luurankomaisena viikatemiehenä tai maailman katastrofeista kertovina uutisina. Nyt kun ei ole enää, ainakaan täällä länsimaissa tappavia tautiepidemioita kuten ruttoa ja isorokkoa ja keski-ikäkin on noussut eivätkä naiset enää yleensä kuole synnytyksiin, meistä on kauheaa ajatella kuolemaa, käydä edes katsomassa sairaalan kappelissa kuollutta omaista. Ja kun kuolema ei ole enää samalla tavoin läsnä kuin ennen, niin emme enää osaa myöskään samalla tavoin iloita ja kiittää elämästä ja sen pienistä hetkistä, auringon välkkeestä veden pinnalla ja kukkien väriloistosta.

    • Maiju kirjoitti:

      Juuri näin, koskaan ei voi itse vaikuttaa täysin mitä elämässä tapahtuu. Eikä liikaa kannata tällaista ajatella. Itsekin olen kiitollinen pienistä asioista. Kuitenkin on hyvä miettiä tiettyjä asioita jo etukäteen. <3

  3. Kirsi kirjoitti:

    On hyvä tasoittaa niiden tietä, jotka joutuvat hoitamaan asioita puolestamme ja jälkeemme. Voi olla, että muilta asiaan liittyviltä suurilta ja tuskilta emme voi läheistemme elämää keventää. Äidin kohdalla itse olen ajatellut, että meille on suotu pitkät jäähyväiset ja että nämäkin kuukaudet ovat sisältäneet tärkeitä kohtaamisia.

    • Maiju kirjoitti:

      Kyllä, kokemukset ovat pistäneet itsenikin ajattelemaan näitä jäljelle jääviä. Vähän voi helpottaa heidän elämäänsä hävittämällä vähän tavaroita ja kirjaamalla asioita ylös.

  4. Pia kirjoitti:

    Olipa tärkeää asiaa! Tämän innoittamana sain itsekin muutaman rivin postattua aiheesta. Erittäin tärkeä ja hyvä muistutus siitä, että elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee. Asioiden etukäteen miettiminen ja muistiinpaneminen helpottavat sitten kun niiden aika on – tämän kirjan avulla sekin helpottuu – pitää pistää hankintalistalle. Ja jos joku joskus kirjoittaa aiheesta ’kun en enää muista’ niin sen nappaan myös – voin jopa antaa vinkkejä 😉

    • Maiju kirjoitti:

      Todellakin tärkeä aihe. Hyvä, että asiasta puhutaan. Juuri sellaiset asiat, joita muut joutuisivat muuten kaivamaan irtisanoessaan sopimuksia helpottaa jäljelle jääviä <3 Toivotaan, että kirjoittaa. Siitäkin tuli jo yhteydenottoja. Jos ei kukaan muu, niin itse. Siitähän olisi jo kokemusta lähiomaisen läheltä <3

  5. Leena kirjoitti:

    Olen laittanut omat ja mieheni salasanat ym tunnukset vihkoon josta on kerrottu läheisille.
    Kun olen kertonut lapsille, että ne löytyvät sieltä, vastauksena on ollut.., et sää vielä kuole höpsö.
    Joskus olen myös sanonut, että haluan hiljaiset hautajaiset ja vain yhden kukan kultakin omaiselta.
    Koskaan ei kuitenkaan. tiedä milloin se päivä koittaa.

    • Maiju kirjoitti:

      Näin usein kuittaillaan. Kuitenkin on hyvä puhua näistäkin asioista <3 Todellakaan ei tiedä <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *