Hae
Pinkit korkokengät

Värikäs pukeutuja

Olen aika värikäs pukeutuja se ei varmasti ole jäänyt huomaamatta. Toissa viikolla toivottiin asukuvia, kun niitä ei ollut kuukauteen blogissa ollut ollenkaan, Nyt sitten tulee tähän postaukseeni niitä reilusti. Samalla voisin kertoa muutamalla sanalla pukeutumisestani.

Olen aina rakastanut vaatteita ja varsinkin asusteiden ja korujen yhdistämistä asuihin. Uusia vaatteita ostaessani näen heti, että mihin tulen uuden asun yhdistämään ja mihin asusteisiin se yhdistyy. Jos heti näen uudessa vaatteessa potentiaalia, niin ostan sen. Jos vaate on ostovaiheessa ihan kiva, mutta en keksi mihin sitä yhdistäisin, niin jätän vaatteen kauppaan. Monet vaatteistani saattavat olla hyvin paljon käytettyjä ja monta vuotta vanhoja.

Nyt minulla meni yli kaksi kuukautta kun en ostanut yhtään vaatetta. Nyt taas aukesi ostohanat ja olen ostanut monta vaatetta viimeisten viikkojen aikana. Hyvin kausittaista on siis ostohaluni.

Minut mielletään aina pinkiksi, mutta tosi asiassa pukeudun myös muihinkin väreihin.  Tämä näkyy varmasti näissäkin kuvissa hyvin. Monissa asuissani käytän mustaa pohjaa, johon yhdistän värikkään puseron tai neuleen. Eniten rakastan väreistä pinkkiä, punaista ja sähkön sinistä.

Värikäs pukeutuja töissä

 

Ostin Peurasta tämän sinisen neuleen. Yleensä pidän sähkön sinisestä, mutta tällä kertaa ihastuin hieman vaaleampaan sinisen sävyyn. Puseroon yhdistin sähkön siniset korvikset.

Tämän puseron tarttui matkaani joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Ihastuin puserossa tietysti mustaan pohjaväriin ja värikkäisiin kukkiin. Punaisen, oranssin ja pinkin sävyt toimivat hyvin yhteen.  Pusero oikein huusi minua.

Vaalea neuleeni on ollut vaatekaapissani jo vuosia. Jostain syystä tämän neuleen kuosi tuo ysärin mieleeni, tästä en tahdo luopua. Harvoin pidän, mutta silti tykkään tästä. Käytän muuten harvoin vaatteita, joissa on vaalea pohjaväri.

 

Tämän neuletakin ostin Monna Pursiaiselta Vaikuttajamedian kirppiksellä. Kun Monna tätä takkia asetteli myyntiin, tiesin heti, että tämä on mun takkini. Juuri oikea pinkin sävy on tässä takissa. Iskin kiinni takkiin heti.

 

Nyt on kyllä minulle hieman ei niin ominainen värisävy. Kuitenkin joku tässä vihreän sävyssä kiehtoo. Ostin tämän takin Amada Storesta ja mielessäni oli eräät maastopuvun housut, mutta yhdistyi kivasti myös tämän mustan mekon kanssa.

 

Tämä pusero on ollut kaapissani jo varmaan viisi vuotta. Jossain vaiheessa unohdin tämän olemassaolon, mutta kun näin jossain vanhassa kuvassa puseron, piti kaivaa pusero taas esiin.  Tästä en varmasti koskaan luovu.

Tämäkin pusero oli pitkään kadoksissa, mutta löysin sen lopulta kaapistani. Etsin puseroa pitkään. Siitä näkee, että vaatteita on kaapissani paljon.

Sähkön sininen on yksi rakastamiani värejä. Tiedän, että väri sopii mulle hyvin. Yhdistin neuleeseen printtipaidan, jossa toistui myös sinisen sävyjä.

Mikki-hiiri takki on viime kesän hankintojani. Sopii hyvin myös töihin, silloin kun haluaa vähän räväyttää asulla.

 

Kun katsoo asuja, niin hyvin monenlaista asua on mahtunut reiluun viikkoon. Monissa asuissa käytin samoja korviksia.

Seuraatko minua jo somen muissa kanavissa?

Seuraatko minua myös muissa somen kanavissani? Minut löytää eri kanavista täältä: Instagram, Facebook, Twitter, Youtube.

Maiju

6 kommenttia

  1. Nora kirjoitti:

    Ihania asuja sanoo toinen värien ystävä =) Tällä hetkellä päällä pinkkiä ja vaaleanpunaista ja kirkkaanpunaiset korvikset. Väri elämään, että selviää tämän koronankin keskellä =)

    • Maiju kirjoitti:

      Kyllä nyt tarvitaan mielenpiristystä. Nyt jään kotiin neljäksi viikoksi, katsotaan miten jaksan pukeutua <3

  2. nina jokelainen kirjoitti:

    Ihania piristäviä värikkäitä asuja ja ihana tuo sun polkkatukka

  3. Tuijis kirjoitti:

    Heissanhei! Jos joskus kyllästyt tuohon Mikki-takkiin, niin lsita viestiä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *