Hae
Pinkit korkokengät

Vanha matkalaukku kierrätyskäyttöön

 

Vanha matkalaukku on oiva sisustusesine. Matkalaukuista on keksitty vaikka ja mitä. Selasin itse jossain vaiheessa Pinterest-kuvapankkia ja törmäsin matkalaukkuun, joka oli täytetty viherkasveilla. Nyt muuton yhteydessä en saanut sitä kuvaa silmistäni.

Minulla oli aiemmin jo pari matkalaukkua ja mietin, että tarvitsen niitä pari lisää. Muutamia ajatuksia niiden käytölle on pyörinyt päässäni. Muistin, että ystäväni on muuttamassa ja tiesin, että hänellä ollut kuvausrekvisiittaa ja sisustustavaraa jos minkälaista. Päätin kysyä häneltä, että mahtaako hänellä olla matkalaukkuja myynnissä. Niitä oli ja sovimme kahden laukun kaupasta. Matkalaukkujahan voi löytää vanhantavaran liikkeistä ja esimerkiksi Tori.fi-sivuston kautta.

Vanha matkalaukku kukka-alustana

Sovimme ystävän kanssa treffit tiistaille Jumboon. Istuimme kahvilla ja jutusteltiin elämästä. Kun lähdin kotia päin päätin heti käydä kukkakaupassa, josta nykyään ostan suuren osan kukistani. Olin katsellut kukkakaupan ikkunaa monena aamuna kun olin menossa töihin. Kukkakaupan ikkunassa oli ollut vaaleanpunaisia syystähtiä sekä syyskaktuksia. Olin miettinyt jo valmiiksi, että hankin kolme kukkaa matkalaukkuuni. Kaksi syystähteä ja yhden syyskaktuksen. Mielessäni näin tämän yhdistelmän upeana laukussa.

Kun pääsin kotiin, oli pakko heti asetella kukat niiden uuteen kotiin eli matkalaukkuun. Kukat asettelin lautasille. Kaivoin kätköistä vielä LED-valosarjan, joka viimeisteli kukka-asetelman. Rakastuin heti tähän yhdistelmään.

Olin äidin kodin tyhjennyksen myötä ottanut työhuoneelleni äidin yöpöydän. Matkalaukku sopi täydellisesti yöpöydän päälle. Yöpöytä ja kukka-asetelmat koristavat olohuonettani.

vanha matkalaukku

Löysin kätköistäni bukowskin nallen, joka sopi täydellisesti asetelmaan.

Olin aiemmin jo laittanut levykokoelmani vanhoihin matkalaukkuihin. Siskon kanssa juuri keskustelin, että haluaisin matkalaukut lattialta jonkun tason päälle. Sisko ehdotti jalkojen tekemistä laukkuihin. Seuraavaksi varmaan kokeilen matkalaukkuun jalkojen lisäämistä.

Nälkä kasvaa syödessä

On ollut hauska huomata, että sisustamiseen voi hurahtaa. Muuton  yhteydessä on nälkä kasvanut syödessä. Minulle siis aivan uusi aluevaltaus.

Onko seuraajissani muitakin, jotka olisivat innostuneet matkalaukuista sisustuksessa?

Minut löytää eri kanavista täältä: Instagram, Facebook, TikTok, Twitter, Youtube.

Maiju

Yksi kommentti

  1. Nora kirjoitti:

    Ihana tuo kukka-asetelma matkalaukussa =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *