Hae
Pinkit korkokengät

Parveke pienellä rahalla

Haluatteko kuulla miten laitettiin parveke pienellä rahalla kuntoon?

Muutin syyskuun alussa tähän asuntooni ja ajatelin, että onpa ihanaa kun parvekkeelle on käynti makuuhuoneesta. Katselin koko syksyn ja alkukevään likaisia parvekkeen lasituksia ja ikkunoita. En ollut onnistunut avaamaan laseja ja mietin, että en taida koko parveketta edes käyttää. Siskon tyttö moneen kertaan yritti innostaa, että ”nyt laitat sun parvekkeen kuntoon”. Minä en ole ollut oikein innostunut aiheesta. Mietin, että mitä sitä nyt parvekkeella tekee? Parveke on sisäpihalle, jossa ei ole mitään kauhean kiinnostavaa. Muutama autopaikat on pihalla parvekkeen alla.

Ammattijärjestäjä-ystäväni Laura tuli viikolla kylään ja siinä kahvitellessa tuli puhetta parvekkeesta ja ikkunoiden pesusta. Sanoin samaa mitä aiemminkin, että en laita parveketta kun lasituksetkin on niin likaiset, eikä niitä saa edes auki. Laura on toiminnan nainen ja nousi ylös siltä istumalta ja hän sanoi, että ”katsotaan”. No mehän katsottiin. Hän onnistui kuin onnistuikin lopulta saamaan lasitukset auki ja alkoi kyselemään, että ”missäs sun ikkunanpesuvälineet on”. Ei siinä itse meinannut mukana pysyä.

Kun parvekelasitukset oli pesty, niin eihän se sitten siihen jäänyt. Laura kysyi, että mitä sä olet ajatellut? No enhän minä siinä vaiheessa vielä ollut mitään ajatellut. Siinä sitten vähän ideoita heittelin ja kerroin mitä siellä pitäisi olla. Siitä se ajatus siten lähti lentämään.

Tässä vaiheessa oli kannettu muutama sisustusjuttu parvekkeelle:

Parveke kuntoon

 

Parveke pienellä rahalla

Olin kertonut Lauralle, että tykkään boho-henkisyydestä ja kerroksellisuudesta. Laura alkoi katselemaan ympäri asuntoani ja kysyi, että ”voiko nuo tikkaat viedä sinne”? Onko jotain pöytää? Onko tekokukkia? Onko mattoja? Voiko tuon macramen viedä? Pikkuhiljaa huomasimme, että parveke alkoi näyttämään jo parvekkeelta. Kannoimme keinutuolin tähän hätään sinne sekä rahin. Löytyi ylimääräisiä peittoja ja tyynyjäkin.

Lopulta parveke alkoi näyttämään jo melkein valmiilta. Olin edellisenä päivänä nähnyt Fidan kirppiksellä käsin virkatun päiväpeiton ja mietin, että se olisi täydellinen tuohon keinutuolin päälle. Sanoin Lauralle, että nyt lähdetään ostamaan se päiväpeitto. Hintaa käsintehdyllä virkatulla päiväpeitolla oli 54 euroa. Ostin vielä ”mummola-teemaan” sopivan kukkaruukun. Fidan jälkeen kävimme vielä Lintumäen kukkakaupassa ja ostin sieltä vielä parvekkeelle kukan.

Tässä vaiheessa oli parveke jo viimeistä silausta vaille valmis.

Lopulta tyynyllä viimeinen silaus sisustukseen ja mummola-henkinen parvekkeeni oli valmis.

Hintaa käytin kokonaisuudessaan vain noin 60 euroa parvekkeeseen. Sillä päästiin alkuun. Jossain vaiheessa ehkä etsin parvekkeelle ihan siihen tarkoitukseen hankitun tuolin. Näillä mennään siihen saakka.

Kiitos Lauralle, ilman sinua en olisi kyennyt tähän. Nyt saa kesä tulla.

Maiju