Hae
Pinkit korkokengät

Löysikö mies nuoremman?

Löysikö mies nuoremman pohdittiin somen sivustolla kun siellä keskusteltiin avioerostani. Jäin miettimään, että kun asiassa ei ole mitään draamas, niin pitääkö niitä sitten keksiä? Mietin, että keskustellaanko tarkoituksella ihmisistä tuohon sävyyn, jotta sivustoille saadaan draaman aineksia.

Olin pöyristynyt, pöyristynyt siitä syystä, että kirjoitin syksyllä aiheesta ihan vaan syystä, että halusin välttää tätä aihetta koskevat spekulaatiot. Kirjoitin silloin mieheni suostumuksella postauksen, koska asioissa on kaksi puolta, enkä halua nostaa tätä aihetta koskevia juttuja ilman, että mies olisi näistä tietoinen. Tästäkin aiheesta olen hänen kanssaan keskustellut. Pahoittelin hänelle sitä, että hän oli joutunut myös keskustelun aiheeksi ko. sivustolle. Ihmisillä on vaan halua kaivaa, kaivaa, vaikka ei olisi edes mitään syytä siihen.

Löysikö mies nuoremman?

No löysikö se mies nuoremman? No ei löytänyt, eikä Maijukaan muuten löytänyt nuorempaa. Jäin miettimään, että miksi asetelma aina mietitään muutenkin näin päin, että löysikö MIES nuoremman? Tänä päivänä asetelma voisi olla myös päinvastoin. Onko eron syynä joidenkin mielestä aina se, että toisen täytyy ehdottomasti löytää se toinen. Itse olen elänyt elämääni eron jälkeen täysin yksin ja nyt on hyvän näin.

Toinen asia mitä pohdittiin oli se, että ”jos Maiju teki liikaa somea ja mies kyllästyi, kun hänelle ei jäänyt aikaa?”. Miettikö kukaan sitä, että meillä saattoi ehkä olla myös viimeiset 15 vuotta erilaiset työrytmit? Toinen saattoi tehdä kolmivuorotyötä/kaksivuorotyötä ja yhteistä aikaa jäi näin ehkä vähemmän. Toinen oli töissä kun toinen oli vapaalla. Olisiko voinut olla niin, että toinen täytti somella sen ajan, kun toinen oli töissä?

Olen aina puhunut miehestäni kauniisti, eikä se kauniisti puhuminen ole loppunut edes eroomme. Mieheni oli mulle elämäni rakkaus, eikä sitä asiaa muuta mikään, ei edes eromme. Eropäätös oli yhteinen ja lopullinen eromme astui voimaan viime kuussa.

Haluamme toisillemme edelleenkin parasta elämässä. Autamme toisiamme siinä missä voimme. Aina kun toisella on ”hätä” on toinen valmis auttamaan. Tämä on kahden aikuisen ihminen ero.

 

Älkää hakeko draamaa 

Toivon, että ette hakisi draamaa sellaisista asioista, joista ei ole mitään draamaa aineksia. Sanoin jo silloin syksyllä, että meillä on yhteinen historia, eikä sitä voi pyyhkiä pois. Olemme edelleenkin toisillemme tärkeät ihmiset ja olemme elämässä kokeneet niin paljon yhdessä.

Aina ei ole helppoa ollut ja eroa on myös itketty, vaikka päätös oli yhteinen, se ei ollut helppo missään tapauksessa. Hymy ei aina ole ollut herkässä, mutta pikkuhiljaa täältä taas tullaan. Ero pitkän liiton jälkeen postaukseni löytyy täältä.

Rauhaa ja rakkautta kaikille.

Maiju

18 kommenttia

  1. villananna kirjoitti:

    Voi apua, kaikkea ihmiset jaksaa mielikuvituksissaan luoda….

    • Maiju kirjoitti:

      Multa voi aina kysyä suoraan, niin vastaus kyllä tulee. Näin ei tarvitse sitten spekuloida. 🙂

  2. Pirkko kirjoitti:

    Draamaa, Maiju, draamaa.

  3. B.Hyyryläinen-Metsi kirjoitti:

    Voi hyvänen aika ,mikä ihmisiä vaivaa .Ei vissiin oo omassa elämässä mitään jännittävää tai sitten keskitytään seuraamaan kokonaan toisten elämää.Eihän noi asiat toisille kuulu mitenkään.Ei kenenkään tarvitse tietää toisten yksityisasioista.Voi kun jokainen yrittäs siitä omasta elämästään saada sen jännityksen ja inspiraation.

  4. nina kirjoitti:

    Mua ärsyttää sun puolesta!
    Mitä kenelle ylipäätään kuuluu eron syyt ja juurikin tuo että aina haetaan draaman kautta….joskus elämässä voi päätyä eroon ilman sen dramaattisempia syitäkään,jotkut esim vaan kasvaa erilleen. Syitä on monia ja ei niihin aina liity elämää suurempaa draamaa.

    Tsemppiä ja jaksamista sinulle Maiju 🙂
    Ja myös ihanaa kevään jatkoa.

    • Maiju kirjoitti:

      Kiitos Nina. Itse koitin kertoa alusta pitäen sen avoimesta, ettei tulisi näitä satuja. Tuli kuitenkin <3

  5. Leena Liimatainen kirjoitti:

    Niinhän se monesti menee, aletaan kehitteleen omia mielipiteitä toisten eroista ja elämästä.
    Pitäis vaan olla hiljaa, ettei levitä perättömiä juttuja.
    Hyvää alkavaa kesää sinulle.

  6. Wilumiina kirjoitti:

    Vain he jotka elävät pitkän parisuhteen voivat ymmärtää että wro voi olla ns järkiero.
    Ei siinä tarvita draaa eikä kiukuttelua.
    Itsellä parisuhdetta takana 34 vuotta. Jos ero tulis niin mieheni olis silti ystävä.
    Elämässä tapahtuu asioita, vaihdetaan työpaikkaa, lapset kasvaa, hoidetaan omia vanhempia, tilee uusia harrastuksia ym ym Kaikki tämä joko yhdistää tai kasvattaa erilleen.
    Pitkän parisuhteen jälkeen, oletettavasti myös haluaa katsoa millainen on omana itsenään.

    • Maiju kirjoitti:

      Ei tarvita draamaa, joskus näinkin pitkässä parisuhteessa se kasvu erilleen vaan tapahtuu. Ymmärrän nyt täysin sen erilliseen kasvaisen termin <3

  7. Nora kirjoitti:

    Joillain ihmisillä tuntuu aina olevan tarvetta ruotia toisten elämää. Muiden elämä kiinnostaa enemmän kuin oma. Keskustelupalstoilla kirjoitetaan näppäimet sauhuten julkisuudesta tuttujen ihmisten elämästä ja ruoditaan sitä kellon ympäri. Ja kun faktoja ei jakseta tarkistaa tai ei uskota mitä asianosainen on sanonut, niin keksitään joku oma selitys asiasta, jota sitten viedään eteenpäin totuutena.

    Toinen ilmiö taas tuntuu olevan se, että omaa elämää pitää ruotia juurta jaksain, pienimpiäkin yksityiskohtia myöten (esim. jotkut Youtubettajat tekevät näin). Tai sitten tosilta halutaan udella kaikki yksityiskohdat ja henkilökohtaiset asiat, mutta ei aina oikein tunnuta ymmärtän, ettei toinen välttämättä halua avautua ihan kaikista elämänsä yksityiskohdista. On sitten eri asia, jos itse haluaa kertoa jostain elämässään tapahtuneesta asiasta, mutta jos väkisin udellaan, vaikka ei halua kertoa, niin se ei ole kivaa.

    • Maiju kirjoitti:

      Kyllä juuri näin tehdään. Enkä ymmärrä, että miksi ihmiset tekevät tällaista. Mulle on joskus sanottu, että ”olet vapaata riistaa, kun kirjoitat julkista blogia”. Ei sen niin pitäisi olla <3

  8. Mudetikru kirjoitti:

    Jösses ei voi muuta sanoa!
    Itse olen kohdannut tuon ”ai löyskö miehesi nuoremman” tms. Itse en edes mieti toisten eroa, joskus ehkä että harmi että erosivat jne. Tämä aikakin on sitä että nautitaan jotenkin kun toisella menee ”huonosti” ja päästään rääpimään… 🙁
    Itse olen ystävinä elämäni miehistä eronnut ja muutaman kanssa tekemisissä edelleen. Miksi ei voi erota muka ilman draamaa. Ilman toisen haukkumista, mollaamista tms Ei vaan ymmärrä, mutta ei ehkä minun tarvitse ymmärtää. Pääasia että itse tiedän miten asiat on ja menee. Täällä katse eteenpäin uuden kanssa ja exät kulkee taustalla mukana 😉 Mukavaa päivää Maiju 🙂

    • Maiju kirjoitti:

      Miksi pitää edes miettiä, että löysikö nuoremman? Miksi ei mietitty, että löysinkö minä nuoremman 🙂 Ihmiset on välillä draamanhakuisia <3

  9. Nora kirjoitti:

    Eilisessä Iltalehdessä tai Iltasanomissa oli juttua sun parvekkeesta, huomasin kun luin yhdessä kahvilassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *