Hae
Pinkit korkokengät

Suru-uutinen yllättää aina

Vaikka tietää, että lähtö voi olla lähellä, niin suru-uutinen yllättää aina kuitenkin.

Kuinka monta kertaa olen miettinyt viimeisten vuosien aikana äitini lähdön ja luulin olevani siihen varautunut. Lähtö tuli kuitenkin niin yllättäen.

Monta kertaa viimeisten viikkojen aikana saimme viestiä hoivakodista, että nyt on äiti huonossa kunnossa, voitteko tulla. Sisarusten kanssa sitten sovimme aikoja, jolloin kukin sinne menee. Vielä äitienpäivänä kävimme viemässä äidille kukkia ja laulamassa hänelle ja hän istui pyörätuolissa ja  yritti meille kommunikoida. Hän jopa vielä hymyili meille. Äiti näytti jotenkin olosuhteista huolimatta onnelliselta.

Sitten tuli Alzheimerin viimeiset vaiheet, jotka tulivat kuitenkin niin yllättäen ja äkkiä. Voi kuinka olikaan niin surullista nähdä se äiti niin avuttomana ja pienenä sängyssään. Kun kävimme katsomassa äitiä sanoin sisaruksille, että musiikki näyttää auttavan. Toistin myös sitä, että pitää silittää, pitää pitää kädestä kiinni ja puhua hänelle kivoja asioita. Emme tienneet, että mitkä on niitä asioita, joita hän viimeisen viikon aikana vielä ymmärsi, mutta jollain tasolla tiesin, että hän ymmärtää.

Minulle jäi hyvä muisto äidistä sunnuntaille. Puhetta ei enää tullut, mutta jostain hän sanoi moneen kertaan kuiskattua, kiitos ja hän ojensi kätensä kohti omaa kättäni. Rakas äitini, joka osoitti kiitollisuuttaan meille vielä elämänsä viimeisinä päivinä. Se jos mikä oli todella liikuttavaa.

 x

Suru-uutinen yllättää aina

Emme voineet tietää, että kuinka kauan tämä viimeinen vaihe sairaudessa kestää. Viimeisen kerran kun meille ilmoitettiin, että äiti on huonossa kunnossa oli sunnuntai. Sen jälkeen elimme päivän kerrallaan. Meille sanottiin, että voi kestää pari päivää tai pari kuukautta, että tilaa ei pysty ennustamaan.

Keskiviikkona saimme kuulla, että äiti siirtyy saattohoitovaiheeseen. Siitä noin 12 tunnin päästä tuli ilmoitus, että äiti on nukkunut pois. Heräsin jostain syystä torstai-aamuun noin kello 4.00 aamulla ja luin sisareni viestin, jossa hän ilmoitti, että äiti on nukkunut pois kello 2.30. Hoivakodista oli koitettu soittaa kello 2.45, mutta nukun aina puhelin äännettömällä, joten en ollut herännyt soittoon.

Luin viestin ja jotenkin en ollut varma, että mitä olin juuri lukenut. Ensiksi mietin, että kohta pitää herätä töihin. Sitten tuli itku ja tajusin, että työllä ei ole nyt mitään merkitystä. Tajusin, että nyt ei ole pakko mennä töihin.

Menimme hoivakodille aamupäivällä sisarusten kanssa ja jätimme äidille hyvästit. Sen jälkeen alkoi jo heti hautajaisten järjestelyt.

Kiitos äiti, että olit maailman paras äiti. Muistosi pysyy sydämessäni aina. Olit paras äiti, mitä lapsi voi itselleen toivoa.

Lepää rauhassa. Sinun on aika levätä. Taivaan enkeli oli sinua vastassa ja vei sinut isän luokse. Alzheimer on vapauttanut sinut otteestaan. Hyvää matkaa äiti.

Maiju

14 kommenttia

  1. Kati kirjoitti:

    Tämä on vielä jotenkin niin käsittämätöntä. Maailma pyörii yhä radallaan, vaikka meidän elämässä on nyt pysähtynyt vaihe. Vasta ajan kanssa ymmärrämme paremmin mitä tapahtui. Kiitollisena, että mummi sai nukkua rauhassa❤️

    • Maiju kirjoitti:

      Näin kerran yksi ystäväni sanoi, että kun hänen äitinsä kuoli, hän ihmetteli, että miten muut voivat jatkaa elämää, vaikka hänen äitinsä on juuri kuollut. Näin se elämä kulkee <3

  2. Päivi Saarinen kirjoitti:

    Hei❤️. Ihana, niin tunteita herättävä, kirjoitus. Ihmismieli on kyllä ihmeellinen…..isä kuoli marraskuisena iltana 22.40 ja sain sairaalasta soiton hetken päästä. En tuntenut surua lainkaan ja seuraavana aamuna menin vielä kasvohoitoon ihan normaalisti. Vasta puolitoista vuorokautta isän lähdöstä tajusin, että hei ei tää olekkaan mitään pilaa tai huijausta, isää ei enää ole. Sitten romahdin ihan täysin. Itkin hysteerisenä että isä on yksin pimeässä kylmiössä ja palelee siellä. Mun on mentävä avuksi. Ja miksi maailma jatkaa elämäänsä vaikka mut on rikottu ihan sirpaleiksi. Tiedettiin että isän aika loppumassa ja toivottiin että enkeli hakisi jo pian mukaansa. Luulin kanssa että olen asian kanssa sujut mutta toisin kävi. Paljon lämpöisiä halauksia ja voimia Maiju❤️.

    • Maiju kirjoitti:

      Suru on niin ihmeellinen. Ensiksi sitä ei oikein usko ja sitten se tulee aaltoina. Suru on surtava tavalla tai toisella <3

  3. taru kirjoitti:

    Lämmin osanottoni 💓

  4. Majan Molla kirjoitti:

    Minulla ei ole sanoja, mutta olet ajatuksissani. <3

  5. Nora kirjoitti:

    Mun äiti kuoli yllättäen juhannuksena 17 vuotta sitten (hukkui). Ei siihen osannut varautua millään tavalla. Isän äiti (mummi) kuoli 5 vuotta sitten (oli hoitokodissa muistisairauden takia) ja äidin isä (pappa) kuoli vajaa kolme vuotta sitten. Nyt isän isä (ukki) asuu senioritalossa (hänellä on todettu alzheimer, mutta hän pystyy vielä seurustelemaan ihmisten kanssa, kävelemään ja syömään jne).

    • Maiju kirjoitti:

      Elämä yllättää niin eri tavalla. Oma isäni meni kanssa odottamatta jo 23 vuotta sitten. Äitini kanssa teimme matkaa vuosia <3

  6. Ulpu kirjoitti:

    Lämmin osanottoni sinulle ❤

    Äitini 91v sairastaa Alzheimeria, ollut nyt seitsemän vuotta hoitokodissa. On hyviä ja vähemmän hyviä päiviä.
    Tuntuu, että luopumista olen tehnyt pikkuhiljaa jo vuosien ajan.
    Isäni, myöskin 91v, asuu samassa huoneessa puolisonsa kanssa.

    • Maiju kirjoitti:

      Itsekin sanoin, että käytännössä menetin äitini noin vajaa 3 vuotta ennen hänen poismenoaan <3 Tämä loppuaika oli niin erilaista <3

  7. Vivi Vinna kirjoitti:

    Voi, otan osaa. ❤ En voi kuvitellakaan, miten raastavaa on menettää oma vanhempi. Miun pahin pelko on, että olen ulkomailla just silloin. 🙁 Muutenkin olen havahtunut siihen, että tosiaan itse kukin lähtee vuorollaan, eikä aikaa ole loputtomasti ja miten tärkeää olisi viettää aikaa vanhempien, veljen, sukulaisten ja ystävien kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *