Hae
Pinkit korkokengät
Kaupallinen yhteistyö

Pinkit korkokengät vaatemallisto

Kaupallinen yhteistyö: https://fiinifrookyna.fi/

Nyt se on julkaistu Pinkit korkokengät vaatemallisto. Aika jännä juttu. Aiheesta olen välillä vihjaissut, että jotain on työn alla ja se oli tämä. Pinkit korkokengät vaatemallisto on siis syntynyt.

Pinkit korkokengät vaatemallisto

Noin kaksi vuotta sitten mallistosta ensimmäisen kerran puhuttiin FiiniFröökynän Jaanan kanssa. Taisi olla meidän ensimmäinen puhelu, jossa Jaana idean heitti ilmoille. Minä siihen vastasin, että mikä ettei. Asia vähän hautui, kunnes viime kesänä alettiin sitä sitten miettimään. Useamman kerran matkustin Seinäjoelle juttelemaan ja paljon ollaan sitten muilla viestimillä asiaa hoidettu eteenpäin.

Olen ylpeä siitä, että Jaana on avarakatseinen ja tietää tasan tarkkaan, että millaiset naiset ovat heidän kohderyhmäänsä asiakkaina. He käyttävät  muotinäytöksissään ja markkinoinnissaan meitä tavallisia naisia. Sieltä löytyy nuoria ja sieltä löytyy kypsempiä. Tärkeintä on, että malleista löytyy eri vartalotyypin omaavia  naisia. Sellaisia kuin on hänen asiakkaansa. Asiakkaat samaistuvat malleihin ja on helpompi miettiä, että sopisiko tuo mekko minullekin, kuin se sopii tuollekin mallille.

 

 

Pinkit korkokengät vaatemallisto

Vaatemallistoon haluttiin mekko, jollaista olin etsinyt pitkään, mutta en ollut löytänyt. Piti olla a-linjainen ja oikean mittainen. Minulla oli mekosta hyvin selkeä ajatus ja mietimme mekosta jokaisen yksityiskohdan hyvin tarkkaan. Siitä tuli sitten parhaiten minulle istuva mekko ja sopii moneen vartalotyyppiin.  Mekosta tehtiin kolme värikästä ja viisi yksiväristä mekkoa. Mekko on yhdenkoon mekko.

Yksiväriset mekot löytyvät täältä ja värikkäät mekot löytyvät täältä.

Pinkit korkokengät vaatemallisto Fionifröökynä

.

Mallistoa tehdessä meitå helpotti se, että Jaana on näiden parin vuoden aikana oppinut jo tietämään minun makuni ja tyylini hyvin. Sain puhelimeeni satoja eri kangasmalleja, joista sitten valittiin vaatteisiin ne eniten itseäni miellyttävät. Meitä yhdistää Jaanan kanssa sama maku, Tiedän, että kyllä monia muitakin.

Mallistoon tehtiin myös kukallinen tunika, jota löytyy neljässä eri sävyssä. Tunika löytyy täältä.

Pinkit korkokengät vaatemallisto Fionifröökynä

Koko mallisto löytyy täältä

Tuleeko vielä lisää?

 

Kun me Jaanan kanssa vauhtiin päästiin, niin varmasti tulee vielä lisää. Suunnitelmia on kovasti. Niitä pitää aina olla. Varmasti loppusyksystä taas jotain keksitään.

Kirjoitin aiemmin postauksen, että miten me olemme Jaanan kanssa tutustuneet. Sen postauksen voit lukea täältä.

Maiju

 

Kaupallinen yhteistyö: https://fiinifrookyna.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.