Hae
Pinkit korkokengät

Värikäs pukeutuja

Olen aika värikäs pukeutuja se ei varmasti ole jäänyt huomaamatta. Toissa viikolla toivottiin asukuvia, kun niitä ei ollut kuukauteen blogissa ollut ollenkaan, Nyt sitten tulee tähän postaukseeni niitä reilusti. Samalla voisin kertoa muutamalla sanalla pukeutumisestani.

Olen aina rakastanut vaatteita ja varsinkin asusteiden ja korujen yhdistämistä asuihin. Uusia vaatteita ostaessani näen heti, että mihin tulen uuden asun yhdistämään ja mihin asusteisiin se yhdistyy. Jos heti näen uudessa vaatteessa potentiaalia, niin ostan sen. Jos vaate on ostovaiheessa ihan kiva, mutta en keksi mihin sitä yhdistäisin, niin jätän vaatteen kauppaan. Monet vaatteistani saattavat olla hyvin paljon käytettyjä ja monta vuotta vanhoja.

Nyt minulla meni yli kaksi kuukautta kun en ostanut yhtään vaatetta. Nyt taas aukesi ostohanat ja olen ostanut monta vaatetta viimeisten viikkojen aikana. Hyvin kausittaista on siis ostohaluni.

Minut mielletään aina pinkiksi, mutta tosi asiassa pukeudun myös muihinkin väreihin.  Tämä näkyy varmasti näissäkin kuvissa hyvin. Monissa asuissani käytän mustaa pohjaa, johon yhdistän värikkään puseron tai neuleen. Eniten rakastan väreistä pinkkiä, punaista ja sähkön sinistä.

Värikäs pukeutuja töissä

 

Ostin Peurasta tämän sinisen neuleen. Yleensä pidän sähkön sinisestä, mutta tällä kertaa ihastuin hieman vaaleampaan sinisen sävyyn. Puseroon yhdistin sähkön siniset korvikset.

Tämän puseron tarttui matkaani joulun jälkeisistä alennusmyynneistä. Ihastuin puserossa tietysti mustaan pohjaväriin ja värikkäisiin kukkiin. Punaisen, oranssin ja pinkin sävyt toimivat hyvin yhteen.  Pusero oikein huusi minua.

Vaalea neuleeni on ollut vaatekaapissani jo vuosia. Jostain syystä tämän neuleen kuosi tuo ysärin mieleeni, tästä en tahdo luopua. Harvoin pidän, mutta silti tykkään tästä. Käytän muuten harvoin vaatteita, joissa on vaalea pohjaväri.

 

Tämän neuletakin ostin Monna Pursiaiselta Vaikuttajamedian kirppiksellä. Kun Monna tätä takkia asetteli myyntiin, tiesin heti, että tämä on mun takkini. Juuri oikea pinkin sävy on tässä takissa. Iskin kiinni takkiin heti.

 

Nyt on kyllä minulle hieman ei niin ominainen värisävy. Kuitenkin joku tässä vihreän sävyssä kiehtoo. Ostin tämän takin Amada Storesta ja mielessäni oli eräät maastopuvun housut, mutta yhdistyi kivasti myös tämän mustan mekon kanssa.

 

Tämä pusero on ollut kaapissani jo varmaan viisi vuotta. Jossain vaiheessa unohdin tämän olemassaolon, mutta kun näin jossain vanhassa kuvassa puseron, piti kaivaa pusero taas esiin.  Tästä en varmasti koskaan luovu.

Tämäkin pusero oli pitkään kadoksissa, mutta löysin sen lopulta kaapistani. Etsin puseroa pitkään. Siitä näkee, että vaatteita on kaapissani paljon.

Sähkön sininen on yksi rakastamiani värejä. Tiedän, että väri sopii mulle hyvin. Yhdistin neuleeseen printtipaidan, jossa toistui myös sinisen sävyjä.

Mikki-hiiri takki on viime kesän hankintojani. Sopii hyvin myös töihin, silloin kun haluaa vähän räväyttää asulla.

 

Kun katsoo asuja, niin hyvin monenlaista asua on mahtunut reiluun viikkoon. Monissa asuissa käytin samoja korviksia.

Seuraatko minua jo somen muissa kanavissa?

Seuraatko minua myös muissa somen kanavissani? Minut löytää eri kanavista täältä: Instagram, Facebook, Twitter, Youtube.

Maiju

Kaupallinen yhteistyö

Kulmalaminointi on uusi kauneustrendi

Kaupallinen yhteistyö: Lilja Beauty

Kulmalaminointi on nyt kova sana kauneudenhoitosaralla. Itsekin kiinnostuin siitä heti, kun kuulin tekniikasta.

Kulmat ovat monille naisille se kompastuskivi ja vaikein juttu meikkaamisessa. Täytyy sanoa, että itsellenikin kulmat ovat se vaikein juttu.  Kun olen ollut aina blondi, niin kulmakarvat ja ripset ovat myös niin vaaleat, että ilman ripsiväriä ja kulmaväriä olen hyvin aneemisen näköinen.

Otin ensimmäiset kulmapigmentoinnit vuonna 2010 ja kävin siitä kolmen vuoden päästä niitä vahvistamassa. Vielä kolmannen kerran olen käynyt vahvistamassa pigmentointia varmaan viimeksi vuonna 2016.  Tämän jälkeen on ollut mielessä, että pitäisi käydä, mutta en ole saanut aikaiseksi mennä. Joten tämä hoito tuli itselleni juuri sopivaan aikaan.

Pigmentointi on siis jo haalistunut aika vaaleaksi ja jotain oli tarvettakin tehdä. Muutamia kertoja olen käynyt Jarnan käsittelyssä (Lilja Beaty) ottamassa ihan normaalit kulmien värjäykset, mutta sen järeämpiin hoitoihin en ole ”ehtinyt” lähteä mukaan vuosiin.

Tästä tilanteesta lähdettiin nyt liikkeelle eli kulmani ovat hyvin vaaleat ja kestopigmentointikin on aika haalistunut.

Kulmalaminointi

Kulmalaminointi

Kosmetologini Jarna ehdotti minulle, että tulisin kokeilemaan kulmalaminointia ja kiinnostuin tästä heti, koska se oli itselleni uusi juttu ja olin nähnyt muutamia hyviä tuloksia Instagramissa.

Mitä on kulmalaminointi? Toiselta nimeltä tekniikka tunnetaan brow lift -nimellä.  Tästä tekniikasta käytetään myös nimitystä kulmakarvakohotus. Rakkaalla lapsella on siis monta nimeä. Tekniikka on saanut suuren suosion ulkomailla ja on rantautunut viime syksynä myös Suomeen ja on suuressa nosteessa myös täällä. Kulmalaminoinnilla saadaan aikaiseksi tuuheat ja näyttävät kulmakarvat.  Kulmakarvojen saralla on nyt muotia jäljillä luonnollisen näköisiä kulmia. Tämä tekniikka sopii niille, joilla on runsaat omat kulmakarvat. Itse vierastin pitkään ajatusta tuuheista kulmakarvoista. Pitkään halusin, että minulle tehdään kapeat kulmat. Jarna on pikkuhiljaa ”pehmittänyt” minua tähän uuteen malliin. Nyt päätin lähteä mukaan.

Jos ripsipermanentti on tekniikkana tuttu, niin tekniikka tässä käytetään vastaavia aineita kuin siinä. Kulmiin levitetään ainetta, jonka tarkoitus on muuttaa karvan rakennetta pehmeämmäksi ja aineen annetaan vaikuttaa. Tämän jälkeen levitetään kiinnitysainetta ja siinä välissä aina ripsiä harjataan muotoonsa.

Hoitoon kuului myös ripsien kestovärjäys ja kulmat lopulta myös muotoiltiin.  Lopuksi laitettiin vielä hoitava seerumi.

Kulmien laminointi Laminoidut kulmat

 

Tässä vaiheessa nauratti hieman, että näytän jo vanhemmalta herrasmieheltä, jonka kulmakarvat rehottavat suuntaan jos toiseen.

 

Kulmalaminionti Lilja Beauty Kulmalaminointi Lilja Beauty

Kulmalaminointi

Lopputuloksena omat kulmani näyttivät luonnollisilta ja erityisen tuuheilta. Kuulemma kulmien vaikutus kestää noin 5-8 viikkoa. Joten sen ajan sitten pääsee ainakin helpommalla, eikä tarvitse itse yrittää tuhertaa kulmiaan johonkin suuntaan.

Kävin tosin ostamassa läpinäkyvää kulmageeliä, jota levitän päivittäin kulmilleni. Lisäksi pitää olla harja kulmia varten, jolla sitten kulmat harjataan oikeaan suuntaan.

Hakunilassa sijaitsevassa Jarnan hoitopaikassa eli Lilja Beautyssa listahinta on tälle hoidolle 55 euroa. Tuskin jää itselläni viimeiseksi kerraksi. Olin tyytyväinen lopputulokseen.

Seuraatko minua jo somen muissa kanavissa?

Seuraatko minua myös muissa somen kanavissani? Minut löytää eri kanavista täältä: Instagram, Facebook, Twitter, Youtube.

Maiju