Hae
Pinkit korkokengät

En ole unohtanut sinua äiti

Kuinka monta kertaa olen mielessäni kuiskannut viimeisten viikkojen aikana ääneen, että en ole unohtanut sinua äiti. Kuinka monta kertaa olen halunnut sinun tietävän, että olet ajatuksissani päivittäin, monta kertaa päivässä.

Kuinka monta kertaa olen soittanut viimeisten viikkojen aikana ja koittanut kertoa, että miksi emme voi sisarten kanssa tulla sinua katsomaan. Kuinka monta kertaa, olen yrittänyt selittää, että kaupungilla liikkuu sellainen ”tauti”, että nyt ei voi tulla katsomaan. Kuinka monta kertaa sinä olet sanonut ymmärtäväsi asian, että tiedät, että meillä on kiire. Kuitenkin jo taas parin minuutin päästä kysyt, että oletteko tulossa, kun kukaan ei ole ehtinyt käydä. Voi tämä on niin tuskaa.

Alzheimer

Alzheimer on tauti, jossa tietojenkäsittely vaikeutuu loppua kohden. Potilas menee maailmaan, johon on vaikea välillä päästä sisään. Joskus on hyviä hetkiä ja joskus on huonoja hetkiä.. Mielialat vaihtelevat kovasti.

Viimeisten viikkojen aikana olen miettinyt, että kuka lohduttaa äitiä silloin, kun mieli on paha? Onko kenelläkään aikaa hänelle? Pitääkö joku kädestä kiinni, silloin kun itkettää?

Tällaisia ajatuksia on päässäni ollut viimeisten viikkojen aikana. Aikana, jolloin omaiset on eristetty vanhusten elämästä pois. Aiemmin aina sai tietoa tilanteesta kun pääsimme itse käymään hoivakodissa säännöllisesti. Tällä hetkellä ei ole muuta kontaktia kuin puhelinsoitot äidille, jos hän osaa vastata puheluun. Hoitajat kyllä auttavat tässä, jos sattuvat olemaan vieressä. Aina ei ole apua vieressä.

En ole unohtanut sinua äiti

Minä ymmärrän sen, että tapaamiset on täysin kielletty. Sinä äiti et sitä ymmärrä. Me omaiset olemme yrittäneet pitää puhelimella yhteyttä sinuun. Joskus onnistuu paremmin ja joskus se onnistuu huonommin. Puhelimessa on kaksi nappulaa punainen ja vihreä. Alzheimerissä on vaikea erottaa näitä nappuloita toisistaan. Puhelimessa jää muutenkin huomaamatta niin paljon asioita.

Haluaisin kertoa sinulle, että sinä olet meidän mielessämme ja teemme kaikkemme, että saisimme nähdä sinut vaikka videopuheluiden avulla, tällä hetkellä ei hoivakotien tekniikka sitä salli. Teen töitä, että se vielä onnistuu. Lupaan sinulle. Tiedän, että tuttujen kasvojen näkeminen varmasti ilahduttaisi sinun päivääsi ja ilahduttaisi myös meitä omaisia, jotta näkisimme, että kaikki on hyvin. Olet meille niin tärkeä, että haluaisimme taata sinulle sairaudestakin huolimatta sellaisen vanhuuden, että sinun ei tarvitsisi ihmetellä, että miksi ei kukaan enää välitä sinusta. Me välitämme, voi kun sen voisi sanoa sinulle kasvokkain.

Tällä hetkellä mietin, että kuka lakkaa kyntesi, kuka laskee kanssasi rahojasi? Minä haluaisin vaan sanoa, että äiti, ei ole mitään hätään ja äiti, kaikesta vielä selvitään. Äiti emme ole unohtaneet sinua.

Kirjoitin jo aiemmin aiheesta korona ja alzheimer-tauti ja se linkki löytyy  täältä.  Pelkään itse, että vanhus taantuu, jos hän ei saa sopivasti virikkeitä poikkeustilan aikana sekä, että hänet eristetään täysin omaisista. Nyt pitää saada nopeita ratkaisuja aikaiseksi ja nopeasti keksiä ratkaisut, jotta saadaan jonkinlainen näköyhteys omaiseen säilytettyä. Näistä asioista pitää myös nyt puhua, nämä asiat ovat tärkeitä, eikä näitä saa  unohtaa.

Seuraatko minua jo somen muissa kanavissa?

Seuraatko minua myös muissa somen kanavissani? Minut löytää eri kanavista täältä: Instagram, Facebook, TikTok, Twitter, Youtube.

Maiju

Mistä saada piristystä päivään?

Tällä hetkellä tulee mietittyä kovasti sitä, että mistä saada piristystä päivään.

Nyt kun olemme kotona suuren osan päivästämme, tai ainakin meidän pitäisi olla. Kaikkien niiden, jotka pystyvät olemaan, niin tietenki pitäisi noudattaa viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia. Itselläni on menossa jo toinen viikko kotona. En muista, että kerroinko teille, että otin töistä lomaa neljä viikkoa ja päätin noudattaa annettuja ohjeita niin hyvin ja tarkasti kuin vain kykenen.

En ole tavannut ystäviäni ollenkaan, yhteyttä on pidetty tuttujen ja tuntemattomienkin kanssa videopuheluiden voimin. Musta tuntuu, että monet asiat ovat alkaneet tulemaan takaisin elämään jostain 90-luvulta. Täytyy myöntää, että ne monet asiat ovat myös hyviä asioita. Nyt on taas löytänyt erilaiset tavat kommunikoida ihmisten kanssa. Olen jutellut viikolla puhelimessa ihmisten kanssa, joiden kanssa on tullut viimeisten vuosien aikana pidettyä enemmän yhteyttä netin välityksellä. Hyvä juttu siis se, että taannumme takaisin joltain osin entisaikaan.

Mistä saisi piristystä päivään?

Kevät on alkanut tekemään tuloaan, sen huomaa. Sen myötä haluaa tuoda väriä kotiin ja elämään. Itse saan väreistä piristystä päivääni. Väreistä voi saada voimaa monelle tavalla. Tässä muutamia asioita, joista olen saanut viimeisten viikkojen aikana piristystä mielelle.

 

Värikkäät aamupalat

Värikkäät aamupalat tuovat iloa heti aamuun. Asettelen ruoan kauniisti esille ja nostan kukat kahvikupin viereen. Yritän tehdä aamukahvistani itselleni kauniin hetken. Hetken, joka saa minut heti aamusta jo hyvälle mielelle. Leivän päälle laitan avokadoa ja jotain vihreää. Tämän paremmin ei voisi aamuni alkaa.

Valmistin itsellesi mehua tuoreista appelsiineista ja porkkanoista. Jos omistat mehulingon, kaiva se viimeistään nyt esiin. Mikään ei voita itse puristettua mehua.

Vinkki siis aamuun, valmista itsellesi kaunis ja hyvää energiaa tuova aamupala. Koita nauttia aamupalasi kiireettä.

Värikäs aamupala

 

Tuorepuristettu mehu

Kauniit vaatteet ja asusteet

Olen pyrkinyt pukeutumaan joka päivänä kauniisti. Olen myös meikannut itseni, vaikka en olisi menossa minnekään kyseisenä päivänä. Harvoin sitä on tullut edes lähdettyä koko päivänä mihinkään.

Tänään kuitenkin oli pakko käydä hoitamassa eräs tärkeä asia ja kaivoin kukkakengät kätköistäni käyttöön. Täytyy sanoa, että tällä pienellä asialla oli itselleni suuri merkitys päivään.  Kaiva esiin kesäkengät, sellaiset, jotka tuovat sinulle iloa. 

Värikkäät kengät

 

Kukat

Kukkia pitää olla nyt maljakossa aina. Kukat tuovat piristystä päivään. Rakastan leikkokukkia niin paljon ja näiden kimppujen voimin varmasti taas sujuu hyvin loppuviikko.

Nyt jos koskaan koti kaipaa tällaista pientä piristystä. Kannattaa siis hankkia kukkia maljakkoon. 

Iloa päivään kukilla Tulppaanit

 

Näillä muutamalla vinkillä päivä sujuu ainakin omalla kohdallani paremmin. Koitan olla miettimättä koko ajan tilannetta, joka vallitsee ympärilllämme. Koitan keskittyä hyvään, vaikka se ei tilannetta poista. Kuitenkin hyvien asioiden ajattelu antaa itselle paremman mielen.

Jos ei keksi mitä tekisi, niin aina voi kaivaa leivontajauhot esiin ja leipoa, niin kuin itse tein viime viikolla. Kirjoitin aiemmin gluteenittomasta leivonnasta ja se postaukseni löytyy täältä.

Koitetaan pitää mieli pirteänä ja tehdä sellaisia asioita, jotka nyt tuottavat meille iloa. Toivotaan, että tästäkin hetkestä voi löytää jonkun ilon pilkahduksen.

Kerropa minulle, että mitä sinä olet tehnyt viime viikkojen aikana? Oletko sinä löytänyt jotain iloa elämään?

Seuraatko minua jo somen muissa kanavissa?

Seuraatko minua myös muissa somen kanavissani? Minut löytää eri kanavista täältä: Instagram, Facebook, Twitter, Youtube.

Maiju