Hae
Pinkit korkokengät

Makuuhuoneen sisustus

Melkein tarkalleen vuosi sitten teimme makuuhuoneessa remontin ja silloin makuuhuoneen sisustus muuttui ihan täydellisesti.

Minä olen värikäs persoona ja aina ympärilläni on ollut hyvin värikästä. Aiemmin makuuhuoneemme oli sisustettu turkoosin sävyisin verhoin, päiväpeitoin ja matoin. Tätä värisävyä käytin makuuhuoneessa varmaan 10 vuotta. Aiemmin makuuhuonetta hallitsi askartelutila, joka vei makuuhuoneesta melkein puolet tilasta. Kirjoitin vuosi sitten remontista täällä.

Rakastan Vallilan kuoseja verhoissa ja nykyään suuntaan itseni usein heidän myymälään.

 

Makuuhuoneen sisustus ennen

Viime keväänä ostin makuuhuoneen seinää peittämään Vallilan koivuverhon. Olen aina tykännyt koivuista ja mielestäni ne sopivat hyvin sisustuskuoseihin. Makuuhuoneen takaseinän olen kokenut aina ongelmalliseksi, koska seinällä kulkee putkia, jotka ovat on olleet ikävän näköisiä. Vasta viime vuonna tajusin, että nehän voi peittää verhoilla. Koivuverho on ollut ihana väripilkku ja tuonut väriä huoneeseen.  Sängyn päädyssä on Svaneforsin sängynpäätypeitto.

Makuuhuoneen sisustus

 

Makuuhuoneen sisustus jälkeen

Kävin ensimmäistä kertaa Helsinki Outletissa ja en voinut ohittaa Vallilan myymälää. Kun astuin myymälään sisään iskin silmäni heti mustavalkoiseen lintuaiheiseen verhoon. Mietin, että onko mustavalkoinen liian väritön makuuhuoneeseen, mutta en saanut silmiäni irti verhosta. Päätin siis ostaa sen. Olen kaivannut myös torkkupeittoa sängyn päälle, koska joskus tulee otettua myös päiväunia. Päädyin torkkupeitossakin mustavalkoiseen.  Outlet-myymälässä verho maksoi 25 euroa ja torkkupeitto samoin. Usein olen maksanut Vallilan verhoista liki puolet enemmän.

 

Makuuhuoneen sisustus

Naurattaa vieläkin se kun yksi nuoruusajan ystäväni joskus monta vuotta sitten sanoi mulle, että ”Maiju sinähän voisit alkaa kirjoittaa sisustamisesta”. Nauroin ihan kauheasti ja sanoin ystävälleni silloin, että sellaista päivää ei tulekaan, että minua alkaisi sisustaminen kiinnostaa. Nyt kuitenkin viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että kuinka nämä asiat saavat mieleeni rauhan.

Täytyy sanoa, että nukun tänä päivänä yöuneni paljon paremmin kuin ennen.

Seuraatko minua myös muissa somen kanavissani? Minut löytää eri kanavista täältä: Instagram, Facebook, Twitter, Youtube.

Maiju

Kevään sisustusvinkkejä hakemassa

Kävimme pari viikkoa sitten Svaneforsin showroomilla katsastamassa kevään sisustustrendejä. Kun sisustuskärpänen on iskenyt itseeni nyt uudella innolla, niin lähdin mielelläni katsomaan, että millaisia värejä ja kuvioita on tänä keväänä tarjolla. Mukaan showroomille lähti ystäväni Ville, joka on myös sisustanut omaa kotiaan viime syksystä lähtien hänen muuttaessaan silloin uuteen asuntoon. Itse innostuin äidin kodin tyhjentämisen myötä sisustamisesta ja uudelleen järjestämisestä vuoden vaihteessa. Koskaan en ole kokenut oikein sisustuksellista intoa aiemmin. Parempi siis myöhään kuin ei milloinkaan.

Yhdessä Villen kanssa ylläpidämme Tsemppipeukut kanavaa Youtubessa ja meidät löytää myös Instagramista. Päätimme, että kuvaamme myös kanavallemme vähän materiaalia showroomilta. Linkki videoon löytyy tämän postauksen lopusta.

Showroomilla oli niin ihania tyynyjä, että emme voineet pitää näppejämme erossa niistä.

Itse ihastuin moniin kukkakuosisiin verhoihin ja tyynyihin. Olisin voinut heti sisustaa keittiöni uudestaan. Keittiöön ottaisin mielelläni tulppaanikuvioiset verhot ja pöytäliinaksi samaa kuosia olevan liinan.

Tyynyihin olen myös nyt ihastunut ja Svaneforsin valikoimista löytyi ihanan pehmeitä ja upeakuosisia tyynyjä. Monta tyynyä olisin voinut valita suorilta käsin kotiini. Oli ihana huomata, että väriä rakastavalle löytyy väriä ja sitten valikoimista löytyy myös hillitympiä sävyjä ja kuoseja toiseenkin makuun.

Katsoessani Svaneforsin seinällä olevaa taulua aloin miettimään, että löytyisiköhän omista kuva-albumeistani viime keväänä otettuja kirsikkapuistokuvia, joista voisi teettää tuollaisen upean taulun keittiön seinälle. Ihastuin tuohon tauluun heti ja ajattelin, että juuri sellainen toisi ihanaa energiaa kotiin. Pitää selata kuva-albumeita koneelta.

Käykäähän katsomassa alla olevalta videolta, että mihin Ville ihastui. Ville taisi vähän jo suunnitella kevään Linnea von Kattendam show:ta varten sisustusta lavalle.

Koskaan ennen en ole kevättä odottanut sisustuksellisessa mielessä, kuin tänä keväänä. Katsotaan miten kodin sisustusprojektit jatkuvat.

Maiju